Meistä

MEISTÄ

 

Jo satojatuhansia käyttäjiä – käsidesi on jo käsite

Keväällä 2020 alkaneet poikkeusolot muuttivat useimpien elämää monin eri tavoin. Näin kävi myös kotimaisen turvallisuusalan asiantuntijayrityksen Total Sec Oy:n tapahtumapuolelle. Kysyntä laadukkaalle käsidesille oli kasvavaa ja täyden palvelun turvallisuutta tarjoava yritys lähti etsimään siihen ratkaisua – näin syntyi Punch Suomi.

 – Punch Suomi on luotettava suomalainen kumppani. Taustalla on pitkä kokemus Suomen viranomaisten virallisena tavarantoimittajana. Olemme keskittyneet etupäässä turvallisuusvarusteisiin, ja kehittäneet omia tuotteita mm. varustevöitä, -liivejä sekä koteloita. Samoilla arvoilla lähdettiin hakemaan laadukasta yhteistyötahoa myös käsidesille, Punch Suomen myyntijohtaja Jari Fyhr kertoo. Yhteistyötahoksi löytyi läheltä virolainen alkoholin ja käsidesin valmistaja. – Totesimme, että tuotteen on pakko olla hyvä, jos samasta aineesta tehdään myös viinat. Punch-käsidesi on hajusteeton, kuivuu nopeasti, ei tahmaa eikä kuivata käsiä. Käsidesiin käytetty denaturoitu etanoli ja glyseriini ovat EU:n hyväksymiä. Punch-käsidesi on myös tehokas, sisältäen 75 % etanolia, tuotejohtaja Joni Qvintus lisää.

01 – KopioLaadukas ja hajusteeton käsidesi

Hyvä käsihygienia on paras yksittäinen keino torjua mikrobitartuntoja. Käsienpesun lisäksi käsien desinfiointia voidaan tehostaa julkisissa tiloissa suosittaa myös THL tiedotteessaan. Jos joitakin tuoksu- tai hajumuistoja näistä poikkeusoloista jää mieleen, niin useimmille ne liittyvät varmasti erilaisiin käsideseihin. Punch nousee joukosta esiin hajusteettomuudellaan. Käsidesi ei jätä käsiin tuoksua ellet niin halua – saatavilla on nimittäin hajusteettoman version lisäksi myös mentholin tuoksuinen raikas uutuus.

“Miellyttävä käyttää – ei tahmaa”

“Ei jää haisemaan käsiin”

Erittäin laadukas Punch-käsidesi sopii kenelle tai mihin tahansa, oli kohteena yritykset, toimistot, ravintolat, kauppakeskukset tai vaikkapa hotellit. Tuotevalikoimasta löytyy laaja valikoima tuotekokoja pienistä mukana kulkevista pulloista annostelijoihin tai automaatteihin. Punch-käsidesi soveltuu mihin tahansa missä halutaan tarjota asiakkaalle tai henkilökunnalle mahdollisuus turvallisuuden lisäämiseen. Tyytyväisiä Punch-käsidesin käyttäjiä on jo satojatuhansia ympäri Suomen.  – Punch-käsidesistä ei ole tullut yhtään negatiivista palautetta. Pikavoitot eivät sovi meidän ajatusmaailmaan, jos asiakas on tyytyväinen nyt, on hän sitä myös huomenna, Punch Suomelta todetaan.

Img 3810 Lowres